Jumala todella välittää / God really cares
Jumala todella välittää!
Eräs ystäväni tyttärensä kanssa halusi auttaa kahta köyhyydessä olevaa perhettä. Päätin, että elämän taso nousee näissä kodeissa: ainakin lattialta sängyn tasolleJ. Maastouduin autoomme sillä aikaa, kun paikalliset työtoverini menivät torille ostamaan kerrossängyt, patjat, tyynyt ja lakanat. Jos olisin itse näyttäytynyt, hinta olisi moninkertaistunut. Muzunguna (valkoihoisena) hintaan aina sisältyy ”ihonvärin vero”. Kerrossängyn vieminen perheelle oli kuin olisi ollut esteratakilpailussa; jouduimme kumartelemaan eri korkeudella kulkevien pyykkinarujen alitse ja välttelimme niskoihimme putoilevia vesipisaroita vasta pestystä, likomäristä pyykeistä. Pelkäsimme kaatavamme hiilipannuja kuumine keitoksineen ja jouduimme raivaamaan kuokalla mutaa pois vain osittain avautuvan oven edestä. Mitään et voi tehdä salaa, sillä monta utelijasta silmäparia tulee kurkkimaan aivan nenäsi eteen! Toivottavasti varkaat jättävät kodit rauhaan, vaikka koko lähiö tietää, mitä talossa nyt on. Kiitollisuus lahjan saajilla on näkyvissä heidän kasvoiltaan ja kuvat puhuvat enemmän kuin sanani voi kertoa. ” Jumala todella välittää!” tuumasi kaksosten isä Nassan. Tänä yönä pikku orvot nukkuvat ensimmäistä kertaa omissa sängyissään ja uneksuvat mahtavia unia!
Oletteko ikinä nähneet, minkälaisia ovat Afrikkalaiset pyörätuolit? Sundaylla, vammaisella pikku pojalla kyllä pyörätkin puuttuivat tuolista, mutta äiti oli kuitenkin käyttänyt mielikuvitusta tuolin pystyssä pitämiseen. Rikkinäinen puutarhatuoli tuskin piti Sandaytä paikallaan. Tuolin oikea kädensija oli rikki ja kokonaan poikki oleva tuolin jalka oli korvattu irtonaisella puun palalla. Meidän siellä ollessa tuolia tukeva puupalikka putosi ainakin kolme kertaa; suoran sanottuna aika tapaturma altis poika. Hänen kasvoissakin oli muutama mustelma ja haava tuolin kaatumisen tuloksena! Sandaylla oli kylmä. Hänen ihonsa oli kananlihalla, sillä t-paitakin oli virtsasta märkänä. Kysyin äidiltä, että eikö Sandaylla ole muita vaatteita, sillä olin joka kerta nähnyt tuon saman vihreän, ison t-paidan hänen yllään. Se oli Sundayn ainoa vaate. Adam poikamme oli mukanani, sillä olin hakenut hänet juuri ennen Sandayn luo menoa hänen ystävänsä luota. Adam kaivoi laukustaan vaihtovaatteensa ja antoi ne Sundaylle. Hannukin ensi kerralla rengasrikon sattuessa huomaa, että autosta puuttuu peitto, jota hän käyttää vaatteidensa suojana rengasta vaihtaessa. ”Köyhällä on kiitollisuudesta säteilevät kasvot, vaikka lahja olisi pienikin. Näyttää, kuin hän olisi voittanut miljoona dollaria. Kun rikas saa lahjan, ilmekään ei edes värähdä!” tuumasi kiinalainen ystäväni, joka oli todistamassa Sandayn äidin iloa. Ensi viikolla otan yhteyttä pyörätuoleja tekevään hoitolaitokseen. Kyllä se olisi hienoa, että Sanday pysytyisi näkemään avarammin maailmaa turvallisemmissa olosuhteissa.
Hyviä yöunia toivottaen
Milla
God really cares!
A certain friend and her daughter wanted to help two poor families in Uganda. I decided that the living standard could be raised in these homes, at least from the floor to the bed levelJ. I took cover when my local colleagues went to the market to buy bunk beds, mattresses, pillows and sheets. If I would have made an appearance, the prices would have been much higher. The price for “mzungus” (white people) always includes a “skin tax.” Transporting the bunk beds was like running over hurdles: we had to duck under the drying clothes of the many leveled cloth lines trying to avoid the dripping water from the recently washed clothes. We avoided the hot charcoal ovens with their steaming dishes and had to dig the mud away from the front of the door to get it opened wide enough. Nothing can be done in secret because many curious pairs of eyes were peeping right in front of your nose. Hopefully, thieves will leave the home alone, even though everyone around knows what is in the house now. The thankfulness is clearly seen in the recipients faces and the pictures speak more than words can express. “God really cares” stated the father of the twins, Nassan. Tonight the small orphans will sleep for the first time in their own beds and will see wonderful dreams.
Have you ever seen what an African wheelchair looks like? The chair that the disabled young boy Sunday sat on lacked wheels. His mother was creative in holding up the chair. The chair barely held Sunday in place. The right arm rest was broken and the missing right leg was replaced with a piece of wood. When we were there, this leg fell off at least three times. Needless to say, the boy is accident prone. He had some bruises and cuts on his face from falling down. Sunday was cold. He had goose bumps because his t-shirt was wet from urine. I asked the mother if Sunday had other clothing because I had always seen him with the same large green t-shirt on. It was his only clothes. Our son, Adam was with us because I had just picked him up from visiting some of his friends. Adam went to his bag and gave his change of clothes to Sunday. Next time Hannu goes to change the tire on the car, he will notice that the blanket he spreads on the ground to protect his clothing has disappeared. “The poor have faces radiating with thankfulness, even though the gift may be small. She looked like she had won a million dollars. When the rich receive a gift, their expression may not even change,” a Chinese friend who had been witnessing Sunday’s mother’s joy remarked. Next week I will contact an institution that manufactures wheel chairs. It would be great if Sunday could view the world around him in safer conditions.
Wishing you pleasant dreams,
Milla
